Kuka olisi uskonut, että kahdelta tämän kauden mitalisuosikeilta Kempeleestä ja Joensuusta otetaan kahdessa pelissä kolme sarjapistettä. Hieman paremmalla tuurilla pistepotti olisi kasvanut tai vastustajalta jäänyt ainakin pisteitä saamatta. Kempeleen Kiri voitti KoU:n 2-1 (3-2, 4-6, s9-0). KoU puolestaan kellisti kotiluolassaan JoMan 2-1 (2-0, 2-3, s1-0).
Otteluissa oli tutut ratkaisijat mailan varressa, sillä jokerit löivät kaikki juoksut näissä otteluissa. Kortelainen kotiutti 9 kertaa, Pelkonen 3 ja Hakomäki kerran. KoU:n pistesaaliin takana on kuitenkin pitävä ulkopeli. Lukkari Lauri Vuollo pelasi hienon pelin Joensuuta vastaan ja tylsytti omalta osaltaan vastustajan tehopelaajat. Kolme tärkeää sarjapistettä vankisti KoU.n asemaa sarjan 10. sijalla.
Tämän vuoden sarjajärjestelmää on uusittu niin, että kymmenen parasta pääsee pudotuspeleihin aikaisemman kahdeksan sijaan. Ensimmäisissä ns. säälipleijareissa pelataan 7. vs. 10. ja 8. vs. 9. Näistä voittajat etenevät puolivälieriin sarjaykköstä ja sarjakakkosta vastaan. 3. ja 6. sekä 4. ja 5. kohtaavat omissa puolivälierissä.
Imatra vastaan juhannuksen jälkeen tiistaina Ville-Veikko Ollin johdolla
Tiistaina 20.6. oli kauden toinen paikallisottelu JyJu-KoU. Näissä otteluissa riittää virtaa. Seinäjoen alkukausi on alkanut mollivoittoisesti, mutta potentiaalia joukkueessa on, kunhan peli loksahtaa kohdalleen. Sama nähtiin viime vuonna. Koskenkorvan Urheilijoiden kokoonpano on elänyt hieman kauden mittaan.
Menestyvä joukkue pärjää harvoin 12 pelaajalla. Reservistä tulee löytyä korvaavia pelaajia, sillä loukkaantumisia tulee väkisin. KoU on selviytynyt hyvin näistä ja jalkeille saatu jokaiseen otteluun kilpailukykyinen porukka. Vimpelistä tullut Ville Takala on löytänyt viimeisenä pelipaikan ulkoa siepparin tontilta ja näin syksyn käsileikkauksesta toipuminen on ollut onnistunut. KoU:n superpesisottluissa on pelannut kaikkiaan 15 pelaajaa tällä kaudella.
Juhannustauon jälkeen ti 27.6. on elintärkeä ottelu Imatraa vastaan. Kyseessä on samalla Ruutu+ -monikameralähetys. Nyt ilmajokisten ja lähialueiden fanit katsomoon ja kannustamaan kotijoukkue hyviin suorituksiin. JoMa ottelussa tunnelmaa oli jo hienosti ja jatketaan samaan malliin isomman yleisön voimin heti juhannuksen jälkeen. TV -otteluun on tulossa myös KoU juniorit, sillä ottelun tauolla koskankorvalaissyntyinen pesislegenda Mauri Pyhälahti palkitsee ensimmäisten Pyhiksen Pytty -taitokisojen voittajat.
Pompun tietokilpailu
Pomppu heittää uudet pesispähkinät purtavaksi? Oikeat vastaukset löytyvät viikon yhdeksikön alta.
- Pesäpallokenttiä on useampia. Tenavakenttä on pienin takarajan ollessa 50 metriä kotipesästä. Montako neliötä tulee lisää juniorikenttään siirtyessä takakentälle? a) 300m2 b) 420m2 c) 510m2
- Kun E-pojista siirrytään tenavakentästä naisten kenttään, paljonko pitenee 2-3 -pesänväli? a) 4m b) 5m c) 6m
- Kuinka kaukana kotipesästä on
- juniorikentän takaraja? a) 67m b) 70m c) 72m
- naisten kentän takaraja? a) 82m b) 84m c) 86m
- miesten kentän takaraja a) 94m b) 96m c) 100m
- Mikä on pesäpallon kaikkien aikojen ottelukohtainen yleisöennätys 1952 olympialaisten näytösottelussa? a) 19.309 katsojaa b) 25.334 katsojaa c) 39.999 katsojaa
- Missä KoU:n joukkueen ottelussa on ollut eniten yleisöä tällä kaudella (1643 katsojaa)? 1) KeKi-KoU MSU 2) KoU-JyJu MSU 3) HP-K E – KoU E kulta (E-pojat pohjoinen)
- Kuka oli KoU:n pelätty 2-polttaja ja vasurilta lyönyt kotiuttaja 80-luvun lopun edustusjoukkueessa?
- Kuka 90-luvun alussa pelannut koppari-kärkietenijä teki siviilityönsä puolustusvoimien hävittäjälentäjänä?
- Kuka SM-kultaakin urallaan saavuttanut lahjakas pelaaja löydettiin KoU:n edustusjoukkueeseen 16-vuotiaana pesispuulaakista?
- Ketkä ovat olleet pelinjohtajia KoU:ssa? a) Nousuvuosi superiin 1998? b) Pronssijoukkue 2003? c) Pronssijoukkue 2007? Joukkue MSU 2023?
- Matti Latvala on KoU:n kasvatti ja pelaa nykyään KPL:ssä. Montako mitalia Matilla on urallaan? a) 3 b) 5 c) 7. Montako näistä mitaleista on kultaisia? a) 0 b) 1 c) 2
Pompun viikon yhdeksikkö 21.6.2023
1. Elmeli Koivusalmi, 2P, AA 2. Mikael Penninkangas, 2K, AA 3. Antti Kortteenperä, 3V, KoU 4. Toni Marjamäki, 1V, JyJu 5. Ville-Veikko Olli, 3P, IPV 6. Tuomas Raunio, 3K, JyJu 7. Severi Lassila, S, ViVe 8. Nestori Yli-Sissala, 2V, AA 9. Lauri Vuollo, L, KoU, 10. Petteri Kortelainen, KoU 11. Jere Saukko, ViVe 12. Ville Viita, SMJ (1-pesis) PJ. Antti Kuusisto, KoU 2PJ Juha-Pekka Soini (SMJ, 1-pesis).
Seuraa nämä ottelut: ti 27.6. klo 18. KoU-IPV
Vastaukset 1C, 2C, 3a juniorikenttä 67m 3b naisten kenttä 82m 3c miesten kenttä 96m, 4A, 5C, 6. Tenho Sillanpää 7. Jarkko Annila 8. Juha Suorauha 9a Jarkko Salovaara 9b Risto Ojanperä 9c Tero Lehtinen 10a C (7 mitalia 0-4-3) 10b (ei yhtäkään kultaa)