Uutiset
/images/02_KUVITUSKUVAT/ylpeys18.jpg

Siilinjärven Pesiksessä viime kesänä pelannut Ville Veittikoski palaa ensi kesäksi Koskenkorvan Urheilijoiden riveihin. Uusi sopimus kattaa kesän 2022.

Kossun tuorein sopimuspelaaja Ville Veittikoski on uusvanha tuttavuus joukkueen riveissä. 21-vuotias simolaislähtöinen Veittikoski teki Superpesis-debyyttinsä Kossu-paidassa kaudella 2019, jolloin hän pelasi yhdeksän ottelua härkäpaidassa.

Yhdeksän pelaamansa ottelun aikana löi yhden juoksun ja kunnarin, joiden lisäksi tilille tarttui neljä tuotua juoksua. Onnistuneita kärkilyöntejä hän löi 33 kappaletta. Veittikoski on mielissään paluusta Koskenkorvalle.

- Innostuneet ja odottavat fiilikset paluusta. Viime kerrasta jäi paljon hyviä muistoja. Meillä on hyvä nippu kasassa tulevalle kaudelle ja valmiina ollaan aloittamaan hommat vaikka heti, Veittikoski iloitsee.

Jonkinlainen ympyrä sulkeutuu, sillä heinäkuun lopulla vuonna 2019 Veittikoski debytoi Kossussa 18-vuotiaana juuri viime kauden joukkuettaan Siilinjärven Pesistä vastaan. Nyt hän siirtyy Siilinjärveltä Koskenkorvalle pelaamaan ensimmäisen täyden kautensa härkäpaidassa.

- Ensimmäiset Superpesis-pelit tuli silloin pelattua ja samalla todettua Superin vaatimustaso omin silmin. Paljon tarttui hyviä muistoja ja kavereita, ja varmasti niinä parina kuukautena tuli myös paljon kehitystä, Veittikoski kertailee.

Viime kaudella Veittikoski löi Siilinjärvellä alemmat pudotuspelit mukaan lukien kuusi juoksua ja 69 kärkilyöntiä. Tuotuja juoksuja kertyi viisi kappaletta.

- Koen, että viime kausi oli henkilökohtaisella tasolla lopulta ihan onnistunut. Iso kiitos siitä Tolosen Rikulle, joka antoi hyvän mahdollisuuden. Varmasti kehityin samalla paljon. Toki jäi myös hampaankoloon joitain juttuja, mutta niiden eteen on taas pitkä talvi aikaa tehdä hommia, Veittikoski kertoo.

SiiPe joutui taistelemaan Superpesis-paikastaan viime kaudella loppuun saakka, mutta onnistui lopulta säilyttämään paikkansa pesiksen korkeimmalla sarjatasolla. Siilinjärveläiset kaatoivat Haminan Palloilijat voitoin 3-2 putoamispeleissä ja Superpesis-karsinnassa Ykköspesiksen voittaneen Oulun Lipon voitoin 3-2.

- Ne olivat hienoja pelejä ja ottelusarjoja. Eiväthän ne toki hirveän mieluisia pelejä ole lähteä pelaamaan, kun itsellä on pelkästään hävittävää. Sarjat olivat tiukkoja, ja ne olisivat voineet kääntyä miten päin vain, mutta meillä oli luotto omaan pelaamiseen pitkän runkosarjan jälkeen. Hienoa, että Savossakin pelaan ensi kaudella Superia, Veittikoski sanoo.

Härkäpaitojen tuorein kiinnitys nähtäneen ensi kaudella ulkopelissä etukentällä siepparin paikalla.

- Sisäpeliin tuon pelinjohdolle monipuolisen pelaajan vähän jokaiselle osa-alueelle, mutta vahvuudet ovat vaihtotilanteissa. Ulkopelissä olen vaihtoehto etenkin etukentälle, mutta pystyn operoimaan myös linjassa, Veittikoski avaa.

Tulevaan talvikauteen Veittikoski lähtee positiivisella asenteella. Hän uskoo, että Koskenkorvalle on kasattu joukkue, joka pystyy yllättämään monet tulevan kauden peleissä.

- Innolla lähden talvikauteen. Halu kehittymiseen on kova joka päivä ja sen vuoksi olen valmis tekemää hommia. Isoimpana kehityksenkohteena ensi kesää varten on saada hyvän ja huonon päivän ero mahdollisimman pieneksi. Tämän asian kanssa on ollut välillä haasteita, ja kun sen saa kuntoon, pystyn olemaan taas parempi pelaaja.

KOSSUSUPER @ INSTAGRAM