Uutiset
/images/kans.png

tiedote

Koskenkorvan Urheilijoiden pesäpallotoiminnan tulos tältä kaudelta menee edellisen vuoden tapaan useita kymmeniä tuhansia miinukselle. Onneksi meillä on aikaisemmilta vuosilta puskureita, jolla saamme katettua tappiot. Ei niitä mielellään käyttäisi tällaisiin asioihin, sillä investointitarpeitakin seurasta löytyy. Tulemme tasapainottamaan taloutemme ensi kaudelle vähintään kattamaan aiheutuneet kulut, toteaa seuran puheenjohtaja Jani Karvonen.

- Meillä oli toukokuussa viisi kotiottelua, joissa ei yleisöä juurikaan käynyt. Samoin osan loppukauden kotiotteluista pilasi sateiset kelit. Uusi tälle vuodelle tullut välisarja oli meille lisäksi täysin merkityksetön. Seinäjoen OmaSP –stadionilla pelattu klassikko-ottelu JymyJusseja vastaan oli puolestaan onnistunut. Pelaamme ensi kesänäkin vähintään yhden ottelun OmaSP –stadionilla, kertoo Karvonen.

- Pyrimme taittamaan ensi kauden tuloksen positiiviseksi rakentamalla joukkueen pienemmällä budjetilla, vahvistamalla organisaatiota palkkaamalla toiminnanjohtajan tai kehittämispäällikön sekä monipuolistamalla varainhankintaa. Myös junioripuolelle haemme uutta nostetta Ilmajoen ja Kurikan alueelle omana toimintana sekä lähialueen seurojen kanssa yhteistyössä. Olemme saaneet lisäksi seuraan avustusta osa-aikaisen henkilön palkkaamiseen kehittämään junioritoimintaamme. Aiomme lähivuosina hakea myös valtakunnallisia ja alueellisia pesäpalloleirejä järjestettäväksi Ilmajoella ja Kurikassa. Samalla tulemme vahvistamaan omaa talkoo-organisaatiotamme, jatkaa Karvonen.   

- Muut seuran jaostot jatkavat toimintaansa entiseen malliin. Esimerkiksi bingo pyörii vuodesta toiseen perjantai-iltaisin Koskenkorvan Urheilutalolla tuoden oman osuutensa seuran varainhankintaan. Lasten yleisurheilukilpailut keräsivät viime kesänä myös totutun määrän lapsia yu-kentälle joka maanantai. Lähivuosien isoimpana investointina seuralla on tekonurmipinnan uusiminen omalle pp-stadionille, sen tavoiteaikataulu on vuoden 2019 keväälle. Ensi kesäksi aiomme lisäksi uusia stadionin yleisilmettä hieman nykyisestä. Aiomme pitää Koskenkorvan Urheilijat tulevaisuudessakin hyvin hoidettuna seurana, jossa on menestyvä edustusjoukkue ja nykyistä isompi määrä junioripelaajia, hyvin hoidettu talous sekä hyvä talkoohenki, valottaa Karvonen seuran tulevaisuutta.

meolemme1

Koskenkorvan Urheilijat on solminut jatkosopimukset Juho Hakomäen ja Anttoni Jakobssonin kanssa.

Koskenkorvan Urheilijat on tehnyt yksivuotisen jatkosopimuksen Juho Hakomäen  ja kaksivuotisen jatkosopimuksen Anttoni Jakobssonin kanssa. Jakobssonin sopimus kattaa lisäksi option kaudesta 2020.

Seura oli erittäin tyytyväinen nuorten miesten otteisiin kuluneella kaudella ja pelaajat tulevat olemaan isossa roolissa myös tulevan joukkueen rakennusta ajatellen. 

Lukkarina työskennellyt Hakomäki pelasi loistavan kauden lautasen ääressä. Runkosarjassa Hakomäki teki sisäpelissä tehot 0+7 lyötyä, 2 tuotua ja 40 kärkilyöntiä. Hakomäki pelasi lisäksi kuluneella kaudella A-pojissa nuorten Superpesistä. Kuluneella kaudella Hakomäki palkittiin kahdesti joukkueen parhaana pelaajana.

Pääosin 2-polttajana tuhoavaa jälkeä vastustajista tehnyt Jakobsson pelasi Hakomäen tavoin myös nuorten Superpesiksessä. Miesten puolella 32 runkosarjaottelussa kertyi tehot 1+5 lyötyä, 15 tuotua ja 73 kärkilyöntiä. Parhaana pelaajana Jakobsson palkittiin kuluneella kaudella peräti 6 kertaa.

Seura tiedottaa seuraavista pelaajasopimuksista sunnuntaina. 

 Hakomäki Juho s  JAKOBSSON ANTTONI

Juho Hakomäki

Kasvattajaseura: Vähänkyrön Viesti
18.11.1997, Vähäkyrö
Kausi 2018: 4. kausi Kossussa
Pelaajakortti

 

Anttoni Jakobsson

Kasvattajaseura: Vaasan Maila
16.4.1998, Vaasa
Kausi 2018: 3. kausi Kossussa
Pelaajakortti

 

 



21056318 1565564856798583 2617805699039216403 o

Koskenkorvan Urheilijoiden Superpesiskausi 2017 päättyi torstaina Kouvolassa, kun Kouvolan Pallonlyöjät otti kolmannen kiinnityksen otteluvoitoissa ja eteni välieriin. Ensimmäisellä jaksolla Kouvola pääsi nopeasti johtoon Toni Laakson juoksulla ja Matti Latvalan kentän tyhjänneellä kunnarilla, josta kotijoukkue pääsi välittömästi 4-0-johtoasemaan

- Kouvola sai vahvan alun otteluun, kun Latvala löi kakkosjatkeelta läpi, muisteli pelinjohtaja Tomi Niskanen.

Kossu pääsi takaisin peliin mukaan, kun Antti Pukkinen löi kavennusjuoksun kotiuttamalla Jouni Koskelan. Kouvola tarttui kuitenkin tilaisuuteensa päättäväisesti ja läpi pudotuspelisarjan vahvoja lyöntejä esittänyt Juha Korhonen lisäsi johtoasemaa entisestään. Jakson loppulukemat kirjattiin Kouvolalle 10-2. Toisella jaksolla pelin kulku rauhoittui ja juoksujen määrät jäivät avausjaksoa vähäisemmiksi. Sisäpelissä suurin ero syntyi lopulta kotiutusten onnistumisesta, jossa Kouvola ratkaisi sarjan edukseen.

Pudotuspelisarjassa Kossun kärki esitti vahvaa työskentelyä ja viimeisessä ottelussa Koskela, Veli-Pekka Yli-Hirvelä ja Pukkinen siirsivät jokainen kärkilyönneissä sataprosenttisella varmuudella.

Kokonaisuutena Kossun kausi 2017 oli vaihtelevaa, johon mahtui hyviä kausia. Alkukaudesta ulkopelissä esitettiin varsin vakuuttavia otteita kun taas heinä-elokuun vaihteessa peliin osui noin viiden pelin heikompi putki. Jatkosarjan lopussa peli alkoi taas löytää uomaansa, mutta tällä kertaa asetetusta tavoitteesta jäätinn.

- Päällimmäisenä mielessä on pettymys, sillä tavoitteenamme oli mennä puolivälieristä eteenpäin, kommentoi Niskanen.

Päällimmäisen pettymyksen lisäksi kauteen mahtui myös paljon positiivista. Erityisen tyytyväinen pelinjohtaja oli nuorten pelaajien tekemiin läpimurtoihin tällä kaudella

- Anttoni Jakobsson, Juho Hakomäki, Juuso Vuorenmäki ja Juuso Keski-Koukkari pelasivat kaikki hyvän kauden.

Tältä kesää Kossun Superpesispelit ovat siis paketissa ja valmistautuminen uuteen kauteen alkaa. Me palaamme vahvempana!

21015917 980059438802273 8919871298947110811 o

Koskenkorvan Urheilijoiden ja Kouvolan Pallonlyöjien toinen osa-ottelu keskiviikkona äityi aina loppuhetkille asti kutkuttavaksi kamppailuksi. KPL otti toisen kiinnityksen välieräpaikkaan lukemin 0-1 (2-4, 4-4) ja ajoi Kossun pakkovoiton vaatimukseen, kun sarja jatkuu heti torstaina Kouvolassa. 

Ottelun tilastot

Koskenkorvan Urheilijoiden parhaana pelaajana palkittiin 3-kopparin tontilla ulkona ja kärkivaihtajana pelaava Veli-Pekka Yli-Hirvelä. Joukkueen kokenutta kaartia edustava Velpe olikin pettynyt ottelun tulokseen, vaikka peli oli parempaa kuin joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisesa sunnuntaina.

- Huolimattomuusvirheitä ei kärsisi tulla, harmitteli Yli-Hirvelä.

Huolimattomuusvirheet olivat myös päälimmäisenä pelinjohtaja Tomi Niskasen mielessä

- Molemmissa peleissä on tehty virheitä räpylässä ja palon paikat jätettiin käyttämättä. Tänään ei pystytty kauden parhaaseen vaikka parannettiin edellisestä pelistä. 

Tuloksen myötä Kossu ajautui pakkovoiton eteen, kun sarjan kolmas osaottelu käydään heti torstaina Kouvolassa. Nyt vaaditaan todellista tiikerinsilmää ja voittoa lähdetään hakemaan! Helppoa ottelua ei varmasti ole luvassa huomenna, mutta taistelutahtoa löytyy!

KOSSU HYVINK 21 6 2017 1006

Koskenkorvan Urheilijoiden ja Kouvolan Pallonlyöjien välisessä ottelusarjassa pelataan tänään toinen näytös, jossa on kieltämättä paljon pelissä. Pudotuspelien avausottelu sunnuntaina oli tiukkaa vääntöä, vaikka Kouvola ottikin ensimmäisen kiinnityksen sarjassa ja meni otteluparissa 1-0-johtoon. Sarjan avausjakso oli alussa Kossun hallintaa, kun niukka 2-0-johto piti aivan jakson loppumetreille saakka. Juha Korhosen lyönnit veivät kuitenkin kotijoukkueen hurmokseen ja momentum kääntyi heidän puolelleen loppupelin ajaksi.

Koskenkorvan Urheilijat lähtee edellisistä peleistä tutulla kokoonpanolla. Poissa on ainoastaan jo pidempään sivussa ollut Antti Kuusisto. Pelin nimi on joukkueelle selvä: ainoastaan voitolla on väliä ja sillä, että niin lauantaina kuin tulevina viikkoina pelataan kotiyleisön edessä. Pelin ratkaisuhetket nähdään tänään erityisesti ulkopelin pitävyydessä ja siinä Kossu osaa olla hyvä. Kouvolan kovat pomputtajat täytyy saada pelattua heti alusta lähtien pois ja kaikki irti lähtevä paine on laitettava Koplan suuntaan.

Illan ottelussa nähdään Sähkökoje Areenalla varmasti kaikkensa peliin laittava kotijoukkue, jolle häviäminen ei tule kysymykseenkään. Harjoittelu ja pelaaminen on tähdännyt jatkuvasti siihen, että syksyllä ollaan parhaassa kunnossa. Nyt on aika taistella ja laittaa kaikki peliin, sillä näiden otteluiden eteen on tehty töitä koko pitkä talvi ja runkosarja. Sunnuntain ottelussa nähdyt asiat osoittivat, että Koskenkorvan Urheilijoilla on täydet mahdollisuudet edetä sarjasta jatkoon, kunhan oma peli pitää tasonsa. Joukkueen puolesta toivommekin, että tänään myös katsomossa laitetaan pudotuspelivaihde pykälään ja sarja tasoitetaan 13. pelaajan tuella! Nyt on pudotuspelien aika – laitetaan kaikki peliin!

Kokoonpanot:

 Koskenkorvan Urheilijat: Kouvolan Pallonlyöjät: 

1. Jouni Koskela  S
2. Veli-Pekka Yli-Hirvelä  3K
3. Antti Pukkinen  3P
4. Janne Leppälä  3V
5. Tuomas Tuohisaari  1V
6. Mikko Kytömäki (C)  2K
7. Petrus Puputti  2V
8. Anttoni Jakobsson  2P
9. Juho Hakomäki  L
10. Jere Dahlström
11. Juho Toivola
12. Jukka Latvala

1. Tommi Mäentausta  2K
2. Anssi Lammila  (C)  3P
3. Juho Hacklin  3K
4. Toni Laakso  2P
5. Matti Latvala  2V
6. Sasu Toikka  S
7. Janne Kivipelto  L
8. Konsta Hyötyläinen  3V
9. Valtteri Luoma  1V
10. Juha Korhonen
11. Matti Saukko
12. Teemu Nurmio

Alakategoriat

KOSSUSUPER @ INSTAGRAM

ruutu logo turkoosiVIDEOT