Veikkauksen logo 2017
 ruutu logo turkoosi Superpesis logo

joomla templates top joomla templates template joomla

Pääkirjoitus: Hauskaa hyvässä seurassa! (Kossu Iskee 1/2017)

KoU2016

OMAN KOTIKYLÄN urheiluseuran merkitys meille kaikille ihmisille on hyvin suuri. Oletteko koskaan miettineet, jos esimerkiksi Koskenkorvan Urheilijoita tai Kurikan Ryhtiä ei olisi olemassa. Millaista korvaavaa tekemistä ihmisillä kylillä olisi? Urheiluseurat tuovat monen ihmisen elämään sisältöä. Koskenkorvan Urheilijoissa keskitymme pesäpalloon, nuorisoyleisurheiluun, bingotoimintaan ja kuntoliikuntaan. Lisäksi ylläpidämme omaa pesäpallostadionia sekä ostosopimuksella Koskenkorvan Urheilutaloa. Lisäksi oman osuuden hoidamme myös Santavuoren hiihtokeskuksesta. Yhteistyö Ilmajoen Kisailijoiden ja muiden seurojen kanssa toimii myös erinomaisesti.

Juttelin hiljattain Koskenkorvalta uralleen ponnistaneen pesäpalloilijalegendan Mauri Pyhälahden kanssa, miltä hänestä on tuntunut ajella 18 vuotta putkeen superpesisotteluihin Koskenkorvan pp-stadionille? Hän sanoi, että vaikka käy seuraamassa muuallakin otteluita, Koskenkorvalle tulossa on aina oma ainutlaatuinen vivahde. Menetimme toukokuun alussa myös seuran isoimman taustahenkilön, kun Antti Alho nukkui pois keskuudestamme. Antilta jääneet isot saappaat ovat hankalat täyttää.

Viime kesänä pohdimme jopa koko seuran Superpesiksen toiminnan alasajoa tekijäpulan vuoksi. Onneksi saimme kasaan uuden ydinryhmän johtamaan toimintaa, organisaatiota vahvistettiin ja selkeytettiin sekä vanhat talkoolaiset lupautuivat jatkamaan uusien rinnalla. Jatkaaksemme aktiivista seuratoimintaa Koskenkorvalla, tarvitsemme kuitenkin vielä runsaasti uusia tekijöitä toimintaamme niin lasten sarjakilpailuihin, bingoon, kuntojaostoon kuin pesäpallopuolenkin eri tehtäviin. Jos vähänkin tunnet innokkuutta lähteä edes pienellä työpanoksella mukaan, ole rohkeasti yhteydessä talkoovastaavaamme Roope Pienimäkeen, 0503105936, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.. Ensi syksyn ja talven aikana koulutamme seuraan vielä runsaasti uusia kortillisia järjestyksenvalvojia yhteistyössä Sedu Aikuiskoulutuksen kanssa. Kerätkää jo nyt naapureiden kanssa sopivia porukkoja kasaan ja lähtekää sankoin joukoin mukaan järkkärikoulutukseen.

Arvoisat urheilun ystävät. Huolehditaan jokainen omasta liikkumisesta ja kannustetaan samalla erityisesti lapsia päivittäiseen liikkumiseen. Kun aikaa jää, käydään seuraamassa maanantaisin Honkalanmäen kentällä lasten sarjakilpailuja tai ilmoittaudutaan jopa kilpailujen toimitsijoiksi. Lähialueemme kentillä Ilmajoella, Koskenkorvalla ja Kurikassa pelataan paljon lasten ja aikuisten pesäpallopelejä, ottelutietoja löydät KoU:n nettisivuilta. Kun pyöräilemme lähiseuduillamme, merkitkää kilometrinne KoU:n laatikkojen vihkoihin ja kun oikein kaipaamme jännitystä, osoitteena on tietysti seuran perinteikäs bingo.

Liikunnallista kesää kaikille,

jani300

Jani Karvonen
KoU puheenjohtaja
050-5972425
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

KOSSU ISKEE-LEHTI 1/2017 LUETTAVISSA TÄSTÄ

Unique Pesisklassikko-kiertueen tulokset

thumbnail WP 20170528 16 16 25 Rich

Kesäkuussa järjestettävän Unique Pesisklassikon tapahtumakiertue kiertää Superpesiksen ottelutapahtumissa touko-kesäkuun aikana. Kiertyuella on mahdollisuus osallistua lyöntikilpailuun, josta voittajat pääsevät 10.6. järjestettävään finaaliin Seinäjoen OmaSP Stadionille. Kiertueella on myös mahdollista ostaa lippuja tapahtumaan. Lisää tietoa tapatumasta tästä linkistä.

Tulokset Lappajärvi 28.5.2017

Duudsonit Activity Park & Unique Pesisklassikko lyöntikilpailu.

Miehet

146 km/h Tommi Angervisto

140 km/h Oskari Savola

135 km/h Niko Korhonen

Naiset

96 km/h Kia Peltokangas

87 km/h Salla Harju

  0 km/h Janika Latvala

Voittajat la 10.6. finaaliin Seinäjoelle OmaSp Stadionille

Promokiertue paikalla

To 25.5. klo 17:00 Koskenkorva  KoU – Lippo (MSU)                                                       
Su 28.5  Lappajärvi – Kajaani (NSU)          
Ti 30.5. Vimpeli - Koskenkorva (MSU)                                   
Ke 31.5 Lapua – Lippo  (NSU)                                                                                                                                                                                                                   
la 3.6. klo 18:00 Seinäjoki       SJK – FC Inter (Veikkausliiga)
To 8.6. klo 18:00  Seinäjoki       JymyJussit – KPL (MSU)         

Keski-Koukkarin pelivire ja Dahlströmin 1100. juoksu tarttuivat joukkueeseen

KOSSU KITEE 28 5 2017 2051

Sunnuntai-illan ottelu Sähkökoje Areenalla houkutteli katsomoihin runsaasti väkeä ja tunnelman tarttuminen oli aistittavissa joukkueen suorituksista. Ensimmäinen jakso alkoi varmasti tilannetta rakentaen ja hyvä pelivire oli tarttunut joukkueen lyöjämiehiin. Kakkoskärjestä rakennettua 1-3 tilannetta purkamaan tullut Juuso Keski-Koukkari korkkasi kahden palon tilanteessa Kossun sisäpelin auki.

- Tiedettiin että Kitee on aloittanut hyvin kauden. Saatiin kuitenkin hyvä lataus ja valmistautuminen peliin ja lähdettiin pelaamaan kovaa ja sitkeää kovaa peliä. sitkeää peliä. Keski-Koukkarin lyönti oli iso suoritus, joka avasi pelin hyvin kahden palon tilanteessa ja saatiin horjutettua Kiteen vahvuuksia hyvillä lyönneillä. Tänään oli 12 miestä, jotka antoivat 110 % kentällä ja näin pitää ollakin. Myös parannettavia kohtia löytyi, mutta peliin voi olla tyytyväinen. Kolme pistettä ja yksilöiden onnistuminen lämmmitti mieltä, pelinjohtaja Tomi Niskanen summasi pelin jälkeen.

KOSSU KITEE 28 5 2017 2102

Juuso Keski-Koukkarin Superpesis-uran ensimmäinen kunnari merkitään päivämäärälle 28.5.2017. Onnea!

Vastaavaa totesivat myös Kiteen parhaana palkittu Sami Partanen ja pelinjohtaja Jukka Latvala. Ensimmäisen jakson vahvat suoritukset sekoittivat Kiteen ulkopeliä, mihin molemmat olivat myös silmin nähden pettyneitä.

Niskanen antoi pelin jälkeen myös tunnustusta katsomoon löytäneelle yleisölle ja kuinka tunnelma välittyi myös kentälle:

- Ehdottomasti sillä, että ihmiset olivat löytäneet tänään katsomoon oli vaikutusta pelisuorituksiin. Hyvä kannustus ja tunnelma tarttui silmin nähden myös joukkueeseen ja sitä kautta peliin.

Kossu pelaakin nyt erittäin vahvaa kauden aloitusta ja myös lyöntipeli on lähtenyt kulkemaan erinomaisesti kylmän alkukevään jälkeen. Hyvää tunnelmaa toivotaan myös jatkossa kotipeleihin. Seuraavan kerran Kossu pelaa Sähkökoje Areenalla tiistaina 6.6. Kankaanpään Mailaa vastaan klo 18.00 alkaen. Tehdään tuolloin Korvan hornankattilasta vaikea vieraspelipaikka lähivastustajallemme pohjois-Satakunnasta!

Dahlströmin 1100. juoksu ottelun kohokohtana

KOSSU KITEE 28 5 2017 2099

Historiallinen pallo, jolla 1100. lyöty syntyi, otetaan talteen.

Jere Dahlström oli totuttuun tapaansa huikeassa lyöntivireessä. Merkkipaalun ylittävää juoksua päästiin Koskenkorvalla juhlimaan jopa kahteen otteeseen, tai ainakin melkein. Ensimmäinen yritys kolmosrajaan suuntautuneena kovana lyöntinä innoitti kentän jo juhlatunnelmiin ja lyönnillä kotipesään edettiin kahden pelaajan voimiin. Viittä vaille kruunattuna pelaajana lyönti kuitenkin todettiin laittomaksi. Naureskellen tilanteeseen suhtautunut, viileä seppä-Dahlström ei kuitenkaan hätkähtänyt vaan taiturimaisesti muutti seuraavaan lyöntiin taktiikkaa: kakkosrajaan suuntautunut näppi riitti kotiuttamaan tuulen nopean Petrus Puputin ja vihdoin jo alkaneita juhlallisuuksia päästiin jatkamaan.

Dahlström ylitti 1100. lyödyn rajapyykin toisena pelaajana kautta aikain. Dahlströmin edellä kaikkien aikojen tilastossa on vain Kankaanpään Mailaa nykyään edustava Sami Joukainen (35+1154=1189).

Dahlström, vuoden tulokas 2001, pelaa 17. kauttaan Superpesiksessä. Vaasan Mailan kasvatti on juhlinut neljästi lyöjäkuninkaana, voittanut tehotilaston kahdesti ja palkittu kolmesti vuoden jokerina. Miesten Itä-Länsi-ottelussa Dahlström on pelannut yhdeksän kertaa. Palkintokaapissa on Suomen mestaruus Vimpelin Vedon riveistä kaudelta 2010 ja viisi muuta SM-mitalia.

Dahlströmin tehot kirjataan nyt lukemin 44+1056 lyötyä, 108 tuotua ja 1921 kärkilyöntiä 412 superpesisottelussa.

Palkitut:
I Jere Dahlström
II Juuso Keski-Koukkari

Pisteet:
Juuso Keski-Koukkari 1+3 lyötyä, 3 tuotua
Veli-Pekka Yli-Hirvelä 5 tuotua
Juho Toivola 4 lyötyä
Janne Leppälä 1+2 lyötyä, 1 tuotu
Jere Dahlström 2 lyötyä
Petrus Puputti 2 tuotua
Anttoni Jakobsson 1 tuotu
Antti Kuusisto 1 tuotu
Tuomas Tuohisaari 1 tuotu

Dahlström rikkoi 1200 tehopisteen rajan!

Jere Dahlstrom 2017

Jere Dahlström liittyi torstai-illan ottelussa neljäntenä pelaajana kautta aikain 1200 tehopistettä tehneiden pelaajien joukkoon. Ennen kierroksen alkua Dahlströmillä oli kasassa 1199 tehopistettä, eli historiallinen juoksu piste syntyi ottelun ensimmäisellä jaksolla Koskenkorvan ensimmäisestä juoksusta, kun Dahlström kotiutti Veli-Pekka Yli-Hirvelän ja tilanteeksi 1-1.

Dahlströmiä ennen 1200 tehopisteen rajat ovat rikkoneet Sami Joukainen, Simo Eerikäinen ja Toni Kohonen. Seuraavaa Dahlströmin ennätystä jännitetäänki jo sunnuntaina, kun matkaa 1100 lyötyyn juoksuun on siis jäljellä enää 2 juoksun verran.

Tehopistepörssi kautta aikain TOP5:

1. Sami Joukainen 1187 + 127 = 1314
2. Simo Eerikäinen 1037 + 233 = 1270
3. Toni Kohonen 770 + 476 = 1246
4. Jere Dahlström 1098 + 108 = 1206
5. Juha Korhonen 771 + 343 = 1114


Lisää tilastoja kautta aikain:
https://www.pesis.fi/pesapalloliitto/historia/pelaajatilastot/

Dahlströmin lyöntivire kaatoi Oulun

Jere Dahlstrom 2017

Koskenkorvan Urheilijat otti helatorstain kotiottelussa erittäin tärkeän kiinnityksen ja paluun voittokantaan. Tiistaina Sotkamon Jymyä vastaan pelatussa ottelussa nähty tilanteen rakentamisen ongelma oli tänään tipotiessään ja kolmostilanteita rakennettiin peräti 19 kertaa. Tilanteiden rakentaminen noudatti tuttua kaavaa, kun lähes poikkeuksetta Kossun kaksi nopeaa kärkimiestä, Petrus Puputti ja Veli-Pekka Yli-Hirvelä onnistuivat järjestään kentälle menossa ja Antti Kuusisto sekä Janne Leppälä rakensivat takavaihdoilla ajolähdöt varmasti päälle. Kärjen onnistuminen näkyi myös selvästi edellistä ottelua vapautuneempana sisäpelinä.

Dahlström voiton takuumiehenä - 1200 tehopistettä rikki!

Kun miehet edellä onnistuivat roolissaan, oli Kossun superlyöjällä, Jere Dahlstörmillä, rooliinsa sopiva paikka iskeä taitolyönneillään miestä kotipesään. Mailataiturina tunnettu Dahlström iski Oulun ulkokenttää vastaan juoksun arvoisesti peräti seitsemän kertaa. Myös kunnareiden syntyminen oli erittäin lähellä, kun Jere puhkaisi kakkosrajan muutamaankin otteeseen. Dahlström onkin näiden lyöntien jälkeen erittäin lähellä historiallista rajapyykkiä, sillä matkaa 1100 lyödyn rajaan on enää kahden juoksun verran! Sunnuntain ottelussa saammekin jännittää, liittyykö Jere 1100 lyödyn kerhoon toisena pelaajana kautta aikain. Sosiaalisessa mediassa Jeren matkaa rajapyykkiä kohden on seurattu aihetunnisteella #JD1100. Yksi rajapyykki kuitenkin ylittyi jo tänään, kun 1200 tehopisteen raja meni rikki neljäntenä pelaajana kautta aikain. Nyt Jeren tehopisteet ovat siis 1098+108 = 1206!

Ulkopelissä pelivarmuus pysyi varmana läpi ottelun ja Oulu löi juoksunsa erittäin laadukkailla lyönneillä. Ulkopelin varmojen suorituksien johtajina nähtiin kokeneet Antti Kuusisto ja Mikko Kytömäki, jotka loivat henkeä entisestään huippusuorituksiillaan. Peli pysyikin odotetun tasaisena, sillä molemmilla joukkueilla oli otteluun lähtiessä kirvelevät tappiot alla ja näyttöhaluja tätä kautta löytyi otteluun lähtiessä. Katsojat saivatkin jännittää ottelua loppuun saakka sillä molempien vuorojen ratkaisujuoksut syntyivät vasta viimeisessä vuoroparissa. Ottelun toisella jaksolla nähtiin myös vaarallinen tilanne, kun Lipon vaihtolyönti osui suoraan etenijä Ville-Pekka Jokisen jalkoihin. Muutaman minuutin jälkeen Jokinen kuitenkin toipui pelikuntoiseksi ilman suurempia vahinkoja.

Pisteet:

Jere Dahlström 7 lyötyä
Veli-Pekka Yli-Hirvelä 1 lyöty, 3 tuotua
Antti Kuusisto 3 tuotua
Antti Pukkinen 2 tuotua
Petrus Puputti 1 tuotu
Juho Toivola 1 lyöty
Tuomas Tuohisaari 1 lyöty

Juoksut:

1. jakso:
0-1 Hannu Huuskonen - Tapani Piri
1-1 Jere Dahlström - Veli-Pekka Yli-Hirvelä
2-1 Juho Toivola - Antti Kuusisto
2-2 Antti Korhonen - Jali-Matti Kurkela 
3-2 Jere Dahlström - Petrus Puputti
4-2 Tuomas Tuohisaari - Antti Kuusisto
4-3 Matti Korhonen - Ville-Pekka Jokinen
5-3 Jere Dahlström - Veli-Pekka Yli-Hirvelä
5-4 Marko Pelkonen - Ville-Pekka Jokinen
5-5 Matti Korhonen - Antti Korhonen

2. jakso:
1-0 Veli-Pekka Yli-Hirvelä - Anttoni Jakobsson
2-0 Jere Dahlström - Antti Pukkinen
2-1 Hannu Huuskonen - Ville-Pekka Jokinen
2-2 Pekka Hepokangas - Tapani Piri
2-3 Eetu Suni - Pekka Hepokangas
3-3 Jere Dahlström - Antti Pukkinen
4-3 Jere Dahlström - Veli-Pekka Yli-Hirvelä
5-3 Jere Dahlström - Antti Kuusisto

Seuraavat ottelut:

Seuraava kotiottelu pelataan sunnuntaina 28.5. Kiteen Palloa vastaan Sähkökoje Areenalla klo 17. Ottelutapahtuma alkaa jo klo 15.30 lasten tapahtumapäivällä, jossa on paikalla mm. Koskenkorvan VPK ja Lähitapiola.

Seuraava viikko onkin kahden vieraspelin viikko, kun tiistaina 30.5. haastetaan hallitsevat mestarit Vimpelissä klo 18 ja viikko päätetään Kouvolassa sunnuntaina 4.6. Kouvolan Pallonlyöjiä vastaan klo 16.00.

Tilastot:
https://pesislive.fi/#gamePage?id=GCTt2U

fb icon ig icon tw icon yt icon

@KOSSUSUPER

#BULLTOWN #VAHVAYLPEYS

VAHVASTI YHTEISTYÖSSÄ

v sepuv sahkokojev ilmajokiv eepee

v avantv unique brandingv lakeudenasbestityotv lvitalokannostov op

v dbcseinajokiv ilkkav karhuv pop pankkiv rantalainen

v atriav kurikankaukolampov hartwall

ruutu logo turkoosiVIDEOT

KoskenkorvanUrheilijat.fi   Kossukauppa   Kossukortti

....

Koskenkorvan Urheiijat logo 2017 valk

OTA YHTEYTTÄ  MEDIA  LIPUT  JOUKKUE  OTTELUT

Koskenkorvan Urheilijat ry  •  Sähkökoje Areena, Harjutie 16 •  61330 Koskenkorva